Puoliksi vahingossa muistin taas, että pidän palapelien tekemisestä. Olin toukokuun alussa käymässä lapsuudenkodissani, jossa oli tallella monijouluinen ikuisuusprojekti. Sisko oli hankkinut siihen kätevän puisen alustan ja tehnyt palapeliä reilusti eteenpäin siitä, mihin se oli edelliseltä kerralta jäänyt. Minäkin sitä siinä nysväilin ja totesin, että tyhmempääkin tekemistä voisi olla.
Kotona kaapissa oli yksi korkkaamaton palapeli (alla), joka oli ostettu kaksi vuotta sitten, silloin, kun viimeksi olin palojen kanssa pelaillut. Ennen aloittamista piti kuitenkin hankkia sopiva levy alustaksi, koska talossa olevat 2- ja 4-vuotiaat sällit takaavat sen, että en takuulla saa hommaa kerralla valmiiksi eikä palapeliä todellakaan voi jättää pöydälle odottelemaan aikaa parempaa.
Tämä ensimmäinen blogiin dokumentoitu palapeli on Jumbon 1000-palainen palapeli, ja se sopi mainiosti aloitukseksi, koska monet eri väriset yksityiskohdat tekivät siitä helpon tehdä. Jopa niin helpon, että palapeliin oli ohikulkiessaan mahdollista lisätä pala tai pari, koska satunnaisen palan käteen ottaessaan pystyi useimmiten nopeasti päättelemään, mihin pala kuuluu. Palapeli oli työn alla vajaan viikon ja tein sitä pääosin iltaisin, mutta myös parina arkipäivänä, kun olin kotosalla nuoremman lapsen maatessa raatona vatsataudissa. En erityisemmin pitänyt palapelin (maalais)romanttisesta kuvasta, mutta toisaalta värejä oli ihan mukava katsella palapeliä tehdessä.
