Puoliksi vahingossa muistin taas, että pidän palapelien tekemisestä. Olin toukokuun alussa käymässä lapsuudenkodissani, jossa oli tallella monijouluinen ikuisuusprojekti. Sisko oli hankkinut siihen kätevän puisen alustan ja tehnyt palapeliä reilusti eteenpäin siitä, mihin se oli edelliseltä kerralta jäänyt. Minäkin sitä siinä nysväilin ja totesin, että tyhmempääkin tekemistä voisi olla.
Kotona kaapissa oli yksi korkkaamaton palapeli (alla), joka oli ostettu kaksi vuotta sitten, silloin, kun viimeksi olin palojen kanssa pelaillut. Ennen aloittamista piti kuitenkin hankkia sopiva levy alustaksi, koska talossa olevat 2- ja 4-vuotiaat sällit takaavat sen, että en takuulla saa hommaa kerralla valmiiksi eikä palapeliä todellakaan voi jättää pöydälle odottelemaan aikaa parempaa.
Tämä ensimmäinen blogiin dokumentoitu palapeli on Jumbon 1000-palainen palapeli, ja se sopi mainiosti aloitukseksi, koska monet eri väriset yksityiskohdat tekivät siitä helpon tehdä. Jopa niin helpon, että palapeliin oli ohikulkiessaan mahdollista lisätä pala tai pari, koska satunnaisen palan käteen ottaessaan pystyi useimmiten nopeasti päättelemään, mihin pala kuuluu. Palapeli oli työn alla vajaan viikon ja tein sitä pääosin iltaisin, mutta myös parina arkipäivänä, kun olin kotosalla nuoremman lapsen maatessa raatona vatsataudissa. En erityisemmin pitänyt palapelin (maalais)romanttisesta kuvasta, mutta toisaalta värejä oli ihan mukava katsella palapeliä tehdessä.
3 kommenttia:
Mä ostin parikin palapeliä, mutta sen verran vaikea oli saada se koottua loppuun ja kun ei oikein tilaakaan ollut, niin jätin kesken. Varmaan voisi vielä koettaa, mutta mulle se ole ihan helppoa.
Ja toi sunkin palapeli näyttää aika hankalalta, kun on paljon pikku yksityiskohtia.
Olipa mukava saada kommentti näin pian blogin aloittamisen jälkeen! Lisäsi heti sekä intoa tehdä palapelejä että päivittää tätä blogia. Voi tosin olla, että välillä tulee eteen kausia, jolloin muu elämä häiritsee palapelien tekemistä, mutta yritän parhaani!
Itse pitäisi hirveästi päivitellä myös sivuja. Nyt on harrastus hieman taka-alalle jäänyt, kun niin pitkähänsä on sairaslomalla ollut, kykenemätön palapelien tekoon. Oli mukava tulla vierailemaan tänne katsomaan sinun palapelejäsi. :)
Lähetä kommentti